7.4.2013

Tuulta ja jäätä

Kävimme kelkkailemassa merellä tossa ennen Espanjan matkaa. En kerennyt postailla näitä aikaisemmin ja nyt kun ollut hieman hiljaisempaa kameran kanssa niin ajattelin, että olisi hyvä hetki julkaista nämäkin kuvat tänne ennenkuin kesä on Suomen yllä :-)




Toivottavasti kuvat toimivat katsojan silmiin niinkuin olisi tarkoitus (vaikka omaksi iloksi näitä yleensä kuvailen).

Tosiaan joskus aikoja sitten blogissa kyselin, että millaista haluatte minun postailevan tänne ja epäselväksi ei oikeastaan jäänyt. Eli miten käsittelen kuvat ja hieman tutoriaaleja myös. Editoinnin ja valokuvaamisen osalta en ole ehkä paras henkilö kertomaan miten kuvat kannattaa käsitellä ja mitkä ovat niitä tärkeitä nyrkkisääntöjä. En ole kauheasti lueskellut kirjoja, käynyt kursseilla tai lukenut netistä oppaita miten kuvat käsitellään ja kaikki olen siis opetellut vain ohjelmia käyttämällä ja sen perusteella kartuttanut taitoa sekä editoinnin, että itse valokuvaamisen osalta.

Tässä hieman kuvan kulkua(huomio punaisella merkityt):

Ylempänä ympyröity kertoo kuvan histogrammin ja kuvista riippuen tietenkin yleensä suosin oikeaa laitaa, koska siellä on highlights eli kovat valot(millä lie termillä kutsutaan). Vasenlaita on taas tumma puoli ja sekin on hyvä olla kunnossa, jos laajaa dynamiikkaa kuvaan kaipaa. Tässä on tummaanpäähän jäänyt jonkinverran säätövaraa, jonka saa alemmilla säätimillä kutakuinkin laaja-alaiseksi, että histogrammin info yltää tummasta päästä vaaleaan. Hyvä ottaa myös huomioon. Eri kuvissa histogrammi kertoo erilailla kuvaa, joten tätä on hyvä opetella tulkitsemaan. Maisemakuvissa tämä saa olla suhkot laaja, jossa on paljon informaatiota.

Kun kuva on muuten kaikinpuolin kohdillaan ja perussäädöt tehty siirrytään seuraavaksi Photoshopin puolelle. Tämä onnistuu painamalla kuvassa oikeaa hiirenpainiketta ja valitsemalla edit in... -kohteeseen, josta valitaan Photoshop. Ohjelma tunnistaa automaattisesti sinne Adoben ohjelmistot, joten kun olet siirtynyt LR:stä photoshoppiin myös tallentaminen siellä onnistuu vaivatta niin, että kuva palautuu takaisin LR:ään, josta sen voi sitten exportata julkaisemista varten.


 Photoshopin puolella aloitetaan ensiksi tässä tapauksessa tyypillisellä kennon roskien poistolla, joka löytyy vasemmalta puolelta. Sitten vaan kohteisiin varovaisesti sutimaan ja tulos pitäisi olla aika hyvä, jos tekee tarkkaa jälkeä. Oikealla puolella on ympyröity tarvittavat perustyökalut mitä yleensä käytän -  alleviivattuna tarkemmin. Curves -säädin sekä Levels -säädin. Näitä säätämällä varovaisesti saadaan kuvaan tarkka lopputulos.


Tässä on sitten kuvaa Levels -säätimestä, eli kolme värikanavaa. Punainen,vihreä ja sininen. Aloitan yleensä punaisesta säätämään väri kerrallaan ja sitten kun on sininen saatu säädettyä käyn tarpeen tullen vielä muita läpi, jos lopputulos ei miellytä. Näillä saa kyllä helposti kuvan pilalle, joten kannattaa maltillisesti säätää.

Curves -säädin on myös tarkka ja kannettavan kosketuspaneelia ei kannata tähän hommaan käyttää, koska normaalilla hiirelläkin saa olla tarkkana, että saa säädöt kohdilleen. Yleensä homma hoituu tekemällä poikittaiseen viivaan kolme pistettä, joita sitten liikuteltaessa yläviistoon tai alaviistoon saadaan, varjot,keski ja korkea valo haluamalleen tasolle. Näiden jälkeen sitten siirrytään värikanaviin, jotka myös käydään yksitellen läpi.

Huomaa myös, että oikealla merkityt säädöt tulevat layerin tyyliin näkyville, jolloin voit helpommin hallita näitä ja muuttaa vielä jälkikäteen. Sama onnistuu ylhäältä image -välilehdestä, mutta et voi hallita säätämisen jälkeen uudelleen.

 Kun säädöt on kohdallaan niin sitten siirrytään kuvan terävöittämiseen, joka löytyy kuvan osoittaman välilehden takaa. Huom! Jos käytät Photoshoppia apuna niin suosittelen jättämään Lightroomissa terävöityksen nollaan(0). Kahteen kertaan terävöitetty kuva eri tekniikalla ei ole hyvä idea.


Tässä vielä itse terävöittämisestä. Näitäkään ei kannata vetää överiksi, koska se saattaa mennä tällöin liian teräväksi ja toisaalta taas huonompaan suuntaan, joten terävöittäminen myös maltilla.


Lopuksi tallennetaan kuva ihan normaalisti save -painikkeella, jolloin kuva siirtyy takaisin Lightroom kansioon ja voit vielä jatkaa sielä työskentelyä, mutta yleensä exporttaan kuvan sen jälkeen jpg -muotoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti