17.4.2013

Jotain uutta luvassa lähiaikoina

Terve Terve! Tässä nyt vähä ennakoin ja kerron vähä tulevia tapahtumia mitä harrastelijakuvailija tuumii näin kevään alkaessa.

Caribbean Fever @Apollo,Oulu
Tossa sain siis nyt pienen kuvauskeikan yllättäen tuttavan kautta. Oulun Apollossa järjestetään keskiviikkoisin Caribbean Fever -tapahtuma ja sinne kyseltiin kuvajaa, joten kyllähän sitä sopivasti aikaa sinne liikenee. Tarkoitus siis tehä vähä ns. PR-hommaa, jotta saisi jotain näkyvyyttä kenties ja musiikki myös iskee, joten eiköhän siellä ihan mukava ilta tule olemaan ja pääsen samalla harjoitteleen ensimmäistä kertaa yökerhossa kuvaamista salaman kanssa.
Aikaisempaa kokemusta siis ei hommasta ole, mutta verrattavissa aikaisempiin kuviin mitä joku muu kuvaaja oli ottanut niin oma laatuni ja tasoni pystyy luultavasti ainakin samaan lopputulokseen. En nyt mene toistaiseksi kehuskelee, mutta katotaan tapahtuman jälkeen millaista materiaalia sieltä olen saanut aikaiseksi. Toivonmukaan saan luvan julkaista jokusen kuvan myös täällä blogin puolella, joka olisi siis yhtenä ehtona siihen, että lähden kuvaamaan. Jos nyt joku oululainen sattuu lukemaan tätä niin ei muutakuin morjenstaa keskiviikkona(huomenna) mua Apollon suuntaan! :-)

Henkilökunnan kuvausta
Tämä taas tuli yllättäen ja juteltua pomoni kanssa. Tarkoitus on ottaa koko työporukasta yksittäiskuvat seinälle kehyksiin tittelien kera. Tämäkin ihan mukava henkilökuvauskeikka. Kuvaukseen ajattelin käyttää läpiammuttavaa sateenvarjoa käsisalaman kanssa ja toiseksi hiusvalo(käsisalama), jonnekkin mihin saisin sen asennettua. Tätä nyt vasta opettelin kotioloissa ja saakin kysyä itseltäni, että miksen aikaisemmin hiusvaloa ole lisänny, koska se tuo syvyyttä ja kontrastia kuvaan hieman lisää, eikä jää niin latteaksi kuin pelkästään varjonläpi ammuttuna.
Tämä toteutuu varmaa parin kuukauden sisällä ja ideana siis taustana käyttää ihan värillistä seinää, joka edustaa työpaikan värejä. Itsestäki pitäisi vielä ottaa kuva - kai se menee nii, että selkä seinää vasten ja kaukolaukaisin NAPS!

VAT-tutkinto?
Noh kerrotaan vielä tästäkin. Tässä vielä harkinnan alaisena, että laitanko portfoliota ja hakemusta menemään. Olisihan se hienoa saada ihan ihka oikea VAT-tutkinto eli mustaavalkoisella, että on ammattikuvaaja. Ensiksi tietysti kävisin VAM-tutkinnon, joka sopii harrastelijalle ja sellaiselle, jolle perusasiat ovat jo selvät. Se kestäisi sen vuoden ja sopii työn ohessa suoritettavaksi, joka sopisi minulle oikein hyvin. Sen jälkeen sitten vakavempaa tutkintoa suorittamaan ja mahdollisuutena on suorittaa 4 eri näyttöä tai osan niistä. Tarkemmin löydät googlettamalla. Näin muistaakseni taitaa olla, en ole vielä syvällisemmin perehtynyt asiaan, mutta tutkitaan rauhassa.
Kurssien hinnat eivät onneksi päätä huimaa ja suurinosa kuvaajista tätä ei tosiaan ole käynyt eli on pärjännyt ihan omalla kuvauskokemuksella. Minullakin sitä löytyy se 10 vuotta ja olen ihan tyytyväinen nykyiseen tasoon, mutta se ei valitettavasti riitä ja haluankin oppia lisää eri aiheista ja tavoista, joita ei välttämättä kirjasta löydy ja onhan se mukava ammattilaisen opastuksella kouluttautua.
Olen aikaisemmin ollut tällaisia tutkintoja vastaan, mutta kyllä nyt kelkka sen verran kääntynyt, että vakavissaan harkitsen tätä, jos vaan mahdollisuus on. On nimittäin jäänyt vähän tämä valokuvaus taka-alalle, jos tarkoitus kehittyä valokuvaajaksi jossain vaiheessa ja tehdä työtä niin, että siitä saisi jonkinlaista palkkiota. Ja kyllähän se asiakkaille tai mahdollisesti työnantajalle on hyvä, jos on näyttää mustaavalkoisella, että on tutkinto suoritettu.

50mm - F1.8 -1/30sek -  ISO3200

Tämmöisiä pohdintoja / keikkoja tällä kertaa ja kuva sopiikin hyvin tähän tekstiin. Pitäähän se aina jokin kuva lisätä tekstiä tukemaan, jotta ei ihan kuivaksi jäisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti