27.11.2012

Snus Snus

Treenailin tuotekuvausta pitkästä aikaa, jotta saisin vähä tuntumaa taas tohon valokuvaamiseen ja valon käyttöön salamoiden avulla. Illasta kun pääsen töistä niin pihalle katsoessa ei kyllä tuu mitään inspiraatiota lähtä kuvailemaan. Pimeää ja taivaalla paljon valosaastetta, joten odotellaan pikkupakkasia tai lunta, jolloin kameran kanssa voisi pihalle asti mennä ja toivonmukaan olisi selkeä taivas, jotta sais vaikka tähtiä kuvailtua.

Jos ei vielä pihalle mennä niin mikä ettei sitä voisi sisällä harjoitella. Taiteellista/teko taiteellista silmää en näissä kuvissa näe, enkä sitä kyllä ole hakenutkaan. Tarkoitus on oppia käyttämään valoa niin, että mahdollisesti saisi jotain uutta aikaan.

Olen aika paljon käyttänyt sateenvarjoa salaman edessä, joka tuo kutakuinkin saman pehmeän valaistuksen kuvaan. Sen käyttötarkoitus on kyllä jo sen verran selkärangassa, että vaihdoinkin tyyliä ja jätin kaikki ylimääräiset salamavälineet pois.

Mitään järkevää objektia en löytänyt, joten tyydyin epäterveelliseen vaihtoehtoon, joka tosin ulkomuodoltaan sopii mukavasti harjoitteluun. Taustana käytin perinteiseen tapaan normaalia vihreää kartonkia. Kartonki toimii hyvin, mutta en pidä sen tekstuurista, joka helposti näkyy kuvassa, jos kartonki osa on tarkennusalueella.

Vihreä kartonki siitä syystä, että sai violettiin nuuskapurkkiin mukavan kontrasti/väri vaihtelun. Vaikka koneella käsitellessä ja viime tingassa säädin saturaation alas ja kuvista tuli enemmän värittömiä.

Mustavalkoinen käännös. Vaikka kartonki on aika karheaa niin heijastusta sain sopivasti aikaiseksi.


Kameran asetukset & kuvan synty

Laitetaan tämäkin nyt tähän sen takia, että mitä itsekkin blogeja luen niin monesti kiinnostaa tietää miten kuva on otettu ja millaisilla asetuksilla, montako salamaa käytössä jne.

En tarkemmin ala katsoon asetuksia, mutta kamerassa pidän aika vakiona 1/250 suljinaikaa ja aukko F/8-16. Aukko sen takia noin pieni, koska polttoväli oli 70mm ja kohde lähellä - Näin ollen syväterävyys pienenee ja tarvitaan pienempää aukkoa "laajentamaan" syväterävyyttä. Tällä myös saa säädeltyä valoa salamoista ilman, että tarvisi säätää erikseen salamoista.

ISO 100, tietysti. Parhaimman dynamiikan ja mahd. pienen kohinan takia. Myös enemmän säätövaraa jälkikäteen. Salamakuvauksessa yleensä ISO100-400. Riippuen mitä kuvaa...

Käytin kahta salamaa ja koska kohde oli pieni ja paljon valkoista niin puhkipalaminen tapahtuu herkästi. Tästä johtuen salamoiden tehot vaihteli 1/32-1/64 teholla. (Yleensä henkilökuvissa / satikan läpi ammuttaessa teho 1/1-1/8), joten pienellä teholla mentiin.

Salamat oli suunnattuna kummaltakin sivulta purkin tasolta tai joissakin kuvissa toinen salama suoraan ylhäältä ja toinen sivusta. Toinen kuva tosin on otettu niin, että salamat välähtävät "vastakkain" ja salamoiden välissä purkki, toimi erittäin hyvin.

Salamat laukaisin pop-up salamalla, koska en jaksanut pattereita laittaa radiolähettimiin. Myös saattaa jossain kuvassa olla otettu kuva niin, että pop-up salaman valo tulee jonkin verran kuvaan, antaen täytevaloa, jotta ei tulisi niin kovia varjoja / tummia kohtia.

Lightroom + Photoshop

Roskien poistoa ja taustan tasoittelua. Levelssien säätämistä kohilleen ja värien "rassaaminen" mieleiseen suuntaan. Tarkemmin en ala tästä tarinaa iskemään, koska nämäkin taidot parhaiten oppii itse kokeilemalla ja käyttää niitä toimintoja ohjelmista, mitä tottunut käyttämään ja mille on tarve.

Lightroomissa siis säädän perusasiat kuvasta kuntoon: Värit,kontrasti,varjot/kirkkaat valot sekä joskus terävyyden(jonka voi tehdä kyllä tarkemmin photoshopissa). Kun perusasiat kuvasta on kunnossa siirrytään Photoshoppiin, jossa zoomaan kuvan 100% kokoon ja poistan roskat ja ylimääräiset kennon roskat, jotka näkyvät kuvassa.

Tämä roskien poisto onnistuu myös Lightroomissa, mutta Photoshopissa on tämä helpompi ja tarkempi tehdä.

Kun yllämainitut asiat on ok ja vielä viimeistelty niin siirrytään takaisin Lightroomiin ja säädetään tarvittaessa lisää. Sen jälkee exporttaus ja julkaisu tänne. That´s It!

Mainita vielä tosta halosta, että ei ole ylikäsitelty vaan oikeasta kulmasta tuleva valo hohtaa kartongille.

4 kommenttia:

  1. Komeaa jälkeä. Erityisesti tuo mustavalkoinen... se on täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tämäkin vain hetken mielijohteesta, idea siis. Kuvaukseen n. tunti ja käsittelyyn ½ - tunti.

      Täydellinen on aika kova veto, mutta tosiaan valaistuksen sain kerrankin niinkuin pitääkin. Pientä avustusta purkin kanteen jälkikäteen, mutta jatkossa koitetaan hoitaa salamalla sekin.

      Poista
  2. Hei. Teen blogiini joulukalenteria, jossa esittelen yhden blogin lyhyesti joka päivä. Haen blogeista kuvia joista teen kollaasin jonka liitän esittelyyn. Olen tehnyt vastaavan myös sinun blogistasi :) Jos et halua, että käytän kuviasi esittelyssä, laita kommenttia tulemaan blogiini www.somethinglikeartphotos.blogspot.com. Blogisi esittely on suunniteltu 2:lle päivälle joulukuuta ;)

    Ja jos olet kuvannut vihreällä taustalla, niin miten saat taustan värin muutettua? Näin tässä muuten :)

    VastaaPoista
  3. Juu vapaasti vaan! Kelpaa mulle oikein hyvin.

    Taustavärin saa kätevästi mm. lightroomilla säädellen vihreää värikanavaa(jos siis tausta tasaisen vihreä, eikä kohteessa ole vihreää väriä.) ja sitten photoshopilla mm. levels -säädöllä säätäen vihreää kanavaa. Tapoja on monia, ehkä voisinkin jonkun omatyylisen tutorialin kirjoitella :)

    VastaaPoista